Logo
Navigointi
Opiskelijat
lLOIMAAN LUKION ESITTELY

Lukiolle saavutaan Puistokatua pitkin (kartassa vasemmalla). Lukio sijaitsee Yhteiskoulun kiinteistön vuonna 2005 viihtyisiksi saneeratuissa A- ja B- osissa (kartassa ylhäällä).
 
Nousemalla koulun toiselle puolelle päästään iltapäivisin aurinkoiselle yläpihalle ja Loimaan uudelle liikuntahallille. Kuvassa halli iltavalaistuksessa valmiina vastaanottamaan Wanhojen tanssien iltatanssiaisten esiintyjiä ja yleisöä.
 

Koulurakennus idän suunnasta kuvattuna. Koulun viereisillä kentillä, lenkkipolulla ja metsässä voidaan harrastaa lähes kaikkea ulkoliikuntaa - kaikki on opiskelijaa mukavasti lähellä.

 

Lukion ala-aulassa vietetään välitunteja. Oppilaisen oleskelutilat on ripoteltu pieninä saarekkeina eri puolelle kiinteistöä. Käytävien tietokoneet ovat opiskelijoiden vapaassa käytössä.

 
Käytännön kielitaitoharjoittelussa tukena ovat ulkomaiset vaihto-oppilaat. Kuvassa Daniel Taylor Australiasta. Lukuvuonna 2007-2008 meillä on vaihto-opiskelijoita Saksasta, Thaimaasta ja Australiasta.




Talon moottori ja sydän on pohjakerroksen ruokala. Lukiolaiset ruokailevat kello 11.30 - 12.15. Henkilökunta tekee parhaansa jotta viihtyisit hyvin. Lukion lounastauoilla vallitsee leppoisa tunnelma.

 

Lukion joukkueet kilpailevat lukiolaisten alueen, piirin ja valtakunnallisista mestaruuksista salibandyssä, jalkapallossa, jääkiekossa, koripallossa ja lentopallossa. Koulumme joukkueet menestyvät hyvin. Juhlimme lajimestaruuksia mestaruutta vuosittain. Kuvassa tyttöjen lentopallojoukkue.

 
Lukio on myös tekemistä! Kuvissa kuvataiteen ja tekstiilityön valinnaisten kurssien opiskelijoita.
 
Jos päivän alkana alkaa väsyttää, klix ja oppilas- kunnan kioski lohdut- tavat.
 

Loimaan jäähalli on koulusta kivenheiton päässä. Täällä liikuntaryhmät pelaavat jääkiekkoa ja "kurlaavat" curlingia.

 
Ajankohtaista

LUKIOSTA UNELMA-AMMATTIIN
Löydä oma tiesi


Ajankohtaista
HEIMOLINNASÄÄTIÖN STIPENDIT LUKUVUONNA 2010-2011 HAETTAVANA
SYKSYN 2010 YO-KIRJOITUKSET

Yhteystiedot
Käyntiosoite:
Puistokatu 16
32200 Loimaa


 
  152034 | Copyright © 2007 Loimaan Lukio